Vanhoillislestadiolaisuudesta, osa 2

Tässäpä tulisi jatko-osa edelliseen postaukseen, eli samalla teemalla jatketaan: 
Miten usko näkyy elämässä?

Tavat 
-Sunnuntai on lepopäivä. Se tarkoittaa sitä, että sunnuntaina ei tehdä mitään, mikä ei ole täysin välttämätöntä. 
Sunnuntaina ei tehdä käsitöitä, käydä shoppailemassa, leivota, siivota tai vaikkapa lähdetä marjastamaan. 

-Kiroilu tarkoittaa sielunvihollisen kutsumista ja hänen apunsa pyytämistä. Sen vuoksi sitä vältetään kaikin keinoin. Kirosanoja kuitenkin korvataan vl-piireissä muilla sanoilla; esim. rutto, raato, ruutana. 
Omassa lapsuudenssani myös voi vitsin sanominen rinnastettiin kiroiluun.

-Tapojen ja sääntöjen kyseenalaistaminen on väärin ja siitä tulee tuntea katumusta ja pyytää anteeksi. 

-Tervehtiminen. 
 Kun uskovaset tapaavat toisensa, he sanovat toisilleen "Jumalan terve" ja kun hyvästellään, sanotaan "Jumalan rauhaan."
Yleensä mukana on myös kättely, mutta tervehdyksen tai hyvästelyn voi myös huikata pikaisesti kauempaa.

-Oman paikkakunnan rauhanyhdistyksen järjestämiin myyjäisiin osallistutaan yleensä leipomalla tai tekemällä käsitöitä. Leivoksia ja käsitöitä myydään rauhanyhdistyksen rahakirstun kartuttamiseksi.

-Emmehän me halua/ haluammehan -ajattelu. 
"Haluammehan me juurruttaa lapsemmekin tähän uskoon."
"Haluammehan me pysyä uskomassa."
"Emmehän me halua ehostaa itseämme."
Ehkä tällä ajattelutavalla pyritään luomaan uskovaisille yhteinen mielipide asioista, jotta sääntöjä ja rajoituksia noudatettaisiin.

Perhe ja parisuhde
-Avioliitosta eroamista katsotaan lähestulkoon aina pahalla, olivatpa syyt siihen mitä tahansa. Eivät uskovaiset eroa.

-Homous itsessään ei ole syntiä, mutta sen harjoittaminen on. Haaveilu saman sukupuolen edustajasta "sillä silmällä" on syntiä.

Työelämä
-Ammattirajoitteet. Uskovaisilla voi tulla vastaan tilanteita, jotka ovat ristiriidassa ammatin ja uskon kanssa.
Tällaisia tilanteita voi tulla vastaan etenkin parturi-kampaajan, kosmetologin, laulajan, lentoemännän, tarjoilijan ja musiikin opettajan ammateissa. Sen vuoksi mainittujen ammattien edustajat harvoin ovat vanhoillislestadiolaisia.

Ulkonäkö
-Hiuslisäkkeiden käyttö on kielletty ilmeisesti samasta syystä, kuin hiusten värjääminen.

-Ripsien taivuttaminen rinnastetaan meikkaamiseen ja itsensä ehostamiseen, joten sekin kuuluu kiellettyen asioiden joukkoon.

-Värillisten piilolinssien käyttö ei ole sallittua. Myös se rinnnastetaan ehostamiseen.

Harrastukset ja vapaa-aika
-Bileet, diskot, baarit, elokuvateatterit ja yökerhot kierretään kaukaa. Ne eivät ole uskovaiselle sopivia paikkoja.

-Kirjallisuutta, jonka ajatellaan jopa heikentävän uskoa, kehoitetaan välttäämään. "Onko uskovaisen tarpeellista lukea sellaisia kirjoja, jotka saavat aikaan vain epäilyksiä ja kiusauksia?"

-Elokuvien ja dokumenttien katselu on kiellettyä, myös opetusmielessä.

-Epäuskoisia kavereita ei saa pitää liian tärkeinä. He eivät ole matkaystäviä ja ovat helposti viemässä syntiin ja houkuttelemassa pahuuksiin.

-Porno, masturbointi ja vaikkapa eroottinen kirjallisuus ovat syntiä kaikissa muodoissaan. Ne pyritään kiertämään kaukaa.

-Rahapelit, kuten keno, lotto ja myös peliautomaatit luokitellaan synniksi. Syytä tälle en osaa kertoa.

-Kilpaurheilu ei ole hyväksyttävää, koska sen ajatellaan menevän tärkeysjärjestyksessä uskon edelle.

Kommentit

  1. Vapauteen Kristus meidät vapautti, vl-puhujat joskus pontevasti muistuttelivat. Olen miettinyt, miten irvokkaaksi keskustelu voi mennä, jos päältäpäin vaikuttaa, että keskustelun osapuolet käyttävät samoja sanoja, mutta vähänkin tarkemmin ronkkimalla selviää, että sanoilla tarkoitetaan aivan eri asioita. Mitä on vapaus sinulle, mitä se on minulle, mitä uuden testamentin kirjoittaja sillä tarkoitti? Nykyään yhteiskunnassa neuvotellaan uusiksi monia merkityksiä ihmisoikeuksista lähtien. Kunhan vain oltaisiin rehellisiä tai edes kykeneviä ymmärtämään, mitä itse näillä sanoilla tarkoitetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi!
      Mielenkiintoista pohdintaa, joka laittoi ajattelemaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Asiallinen kommentointi on suotavaa ja tervetullutta :)