Blogin aloitus

Olen 16-vuotias opiskelijanuori Keski-Suomesta. Opiskelen ensimmäistä vuotta ammatillisessa oppilaitoksessa terveydenhoitoalalla. Nimeäni ja tarkkaa asuinpaikkaani en blogissa tule paljastamaan yksityisyyteni turvaamisen vuoksi.
Olen entinen vanhoillislestadiolainen. Päätös uskosta eroamisesta syntyi ala-asteella ja uskoni kielsin virallisesti yläasteen loppuaikoina.

Minkä vuoksi kielsin uskoni?
Miten elämä muuttui kahdeksanhenkisessä perheessä uskon kieltämisen myötä?
Miten uskovaiset perheenjäseneni ja läheiseni suhtautuivat päätökseeni?
Mikä elämässäni muuttui, mikä säilyi samanlaisena kuin ennenkin?
Mitä menetin, mitä uutta sain tilalle?
Kuvahaun tulos haulle freedom
Kuva täältä










Blogini käsittelee vanhoillislestadiolaisuuteen ja siitä eroamiseen liittyviä asioita, jotka pohjautuvat pitkälti omiin kokemuksiini.
Blogi kertoo rehellisesti ja kaunistelematta matkastani vapauteen.
Toivon blogin toimivan mahdollisena vertaistukena kaltaisilleni. 
Toivon myös, että se antaisi voimaa oikeiden päätösten tekoon uskonasioiden kanssa kamppaileville.

Tämä on minun tarinani, tervetuloa seuraamaan sitä.

Kommentit