Juurettomuuden tunne

 Uskosta eroaminen on iso prosessi. Omalla kohdallani irtaantuminen on kestänyt kauan ja se on ollut ajoittain todella kivuliasta ja vaikeaa. Irtaantuminen jatkuu edelleen, varmasti vielä vuosia.
Uskon kieltäminen on tuonut mukanaan muutakin, kuin mitä ehkä etukäteen osasi kuvitella.
Suurimmat kamppailut on käyty oman pään sisällä omaa mieltä ja uskoon liittyviä asioita vastaan.
Kamppailut ovat vieneet aikaa, mutta se on ollut mahtavaa aikaa tutustua itseensä uudelleen.

On karua huomata, että se, mihin on uskonut sokeasti suurimman osan elämästään, ei olekaan totta.
Mielipiteeni, asenteeni ja elämäntyylini ovat muokkautuneet täysin.
Elämän raketeet ovat siis omalla kohdallani menneet täysin uusiksi. On ollut jännä huomata, miten syvälle uskon mukana tulleet ajattelutavat ovatkaan juurtuneet.

Omat tunteeni risteilevät edelleen jatkuvasti laidasta laitaan. Välillä tunnen mieletöntä vapautta ja olo on mitä mahtavin.
Välillä taas mielen täyttää valtava tyhjyys ja kummallinen tunne, mutta yrittäessäni nimetä tunnetta, en tiedä mikä se on.

Olisiko se kaipausta?
Tai surua?
Ei.

Ehkä rauhattomuutta?
Mahdollisesti pelkoa?
Ei.

Juurettomuuden tunne.
Kyllä.
Sitä se on!

Kuinka tärkeää onkaan se, että tuntee kuuluvansa johonkin!
Olen vasta uskosta irtaantumisen aikana huomannut sen, kun olen miettinyt, missä oma paikkani on ja mihin minä kuulun.
En ole uskovainen, mutta en tunne kuuluvani ainakaan tässä vaiheessa siihen toiseen ääripäähänkään. Olen väliinputoaja.

Usko on ollut minulle pitkään elämäni suurin asia, mutta koskaan se ei ole ollut asioista tärkein.
Koko elämäni on kuitenkin rakentunut uskon ympärille: ajattelutavat, mielipiteet, elämäntyyli, jopa osa identiteettiäni.
Usko oli pitkään osa elämääni ja nyt, kun uskoa ei enää ole, jäljelle on jäänyt tyhjyys.
Tuntuu, kuin palanen minua olisi revitty irti. Tuntuu jatkuvasti, että jotain puuttuu.
Saattaa kuulostaa siltä, että kaipaisin takaisin ”jumalan valtakuntaan.”
Mutta ei tämä sitä ole.
Uskosta eroaminen on ollut mielestäni ehdottomasti hyvä ja oikea ratkaisu, enkä kadu sitä yhtään.

Kun on lähes koko lapsuutensa elänyt tiettyyn muottiin survottuna, on omia ajattelutapoja ja elämäntyyliä vaikeaa lähteä muokkaamaan. Tappiin asti terästäytynyt synnintunto kulkee edelleen mukanani ja tunnen monesti syyllisyyttä valinnoistani ja tekemisistäni, jotka ovat uskon näkökulmasta katsoen syntiä.

Kuten tekstistä on varmasti käynyt jo ilmi, mielestäni uskovaisilla on tietyissä asioissa uskon valmiiksi luomat mielipiteet. Uskovaisen ei tarvitse käyttää omia harmaita aivosolujaan miettiäkseen, mitä mieltä ihan oikeasti on asioista. Niin oli minunkin kohdallani. Tehdessäni päätöksen uskosta eroamisen suhteen, en tullut ajatelleeksikaan sitä, millaiseen myllerrykseen ajatusmaailmani joutuisi.

Olen tehnyt oman mieleni kanssa valtavasti töitä pyristelläkseni irti mielipiteistä, jotka ovat jäännöksiä uskovaisesta elämästäni. Omien mielipiteiden ja ajattelutavan työstäminen on lähtenyt hyvin käyntiin, mutta jatkuu varmasti vielä vuosia.
Edelleen saatan kysyä itseltäni, olenko oikeasti tätä mieltä vai onko tämä uskonelämästä juurtunut mielipide.

Uskon näkökulmasta katsoen olen nyt matkalla helvettiin. Tiedostan sen varsin hyvin, mutta en itse henkilökohtaisesti usko päätyväni sinne.
Lapsuudessa asia oli mustavalkoinen: uskovaiset pääsevät taivaaseen, epäuskoiset joutuvat kadotukseen.
En usko kadotukseen tai helvettiin, mutta haluan uskoa, että kuoleman jälkeen pääsee taivaaseen tms. ihanaan paikkaan ja näkee vielä kaikki rakkaat.

Toisaalta;
uskoako ennemmin omaa mielipidettään vai sitä, mihin on koko elämänsä ohjattu uskomaan?
Nämä ovat vaikeita asioita.


Ehkä vielä jonakin päivänä olen näiden asioiden kanssa tasapainossa.

Kommentit

  1. On hienoa, että olet uskaltanut luottaa itseesi ja erota uskosta, vaikka siinä on saanut kulkea melko kivikkoista tietä. Itsellä ei ole minkäänlaista kokemusta uskovaisten elämästä, edes kaveripiirissä ei ole koskaan ollut uskovaisia, joten on todella hurjaa miten voimakkaita reaktioita sinun uskosta eroaminen sai aikaan, etenkin tuo ”olisitpa sinä ehtinyt vaikka kuolla nuorempana, niin ei olisi tällaista surua tarvinnut kokea!” sai minut ihmettelemään miten tärkeä asia usko voi joillekkin olla - itse olen lähinnä realisti, uskon siihen mitä nään.

    Tuolla yhdessä postauksessa jo hieman kerroitkin millaista on elämä vanhoillislestadiolaisena, mutta osaatko vielä enemmän valaista tämän uskontokunnan (onko oikea sana?) elämää sellaiselle, joka ei ole tästä oikestaan koskaan kuullutkaan? Mikä on sallittua ja mikä kiellettyä, miten elämäsi nykyään eroaa entisestä ja miten ajatusmaailma ja mielipiteet on muuttunut eli millaisia esimerkkejä kuuluu näihin uskovaisen elämän jäännöksiin, josta tekstin lopussa mainitsit?

    Blogisi on kaikkiaan todella mielenkiintoinen jota on pakko jäädä seurailemaan :) Tsemppihalit selviytymiseen! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedoksi kiinnostuneille. Netissä on tietoa siitä millainen normisto vanhoillislestadiolaisuuden oppiin kuuluu, eli ns. "syntilista".
      http://scratchpad.wikia.com/wiki/Synnit

      Yst.terveisin Mikko.

      Poista
    2. Nämä ”säännöt” on kyllä peräisin raamatusta, tarkennettuina ja muokattuina. Esim. korvakorut ja meikkaaminen syntinä on peräisin siitä ajatuksesta, että Jumala loi meidät kuvakseen, olemme Jumalan luotuja ja näin ollen täydellisiä juuri sellaisinaan. Eli ei ruveta muuttamaan sitä, vaan pyritään näyttämään luonnollisen kauniilta.

      TV, se oli ennen internettiä ja siksi sille kielto kun sieltä tulee niin paljon ”syntisiä” juttuja.

      On jokaisen uskovaisen oma-asia miten niitä noudattaa. Jos nyt esimerkiksi pikkasen meikkaat niin en usko että sinut karkotetaan ry:ltä. kaikki uskovaiset kokevat kiusausta syntiin. Kyllä seuroissa painotetaan kuinka ihan yhtä syntisiä kaikki ollaan, jopa uskovaiset.
      T. Lestadiolainen

      Poista
    3. Kiitoksia rohkaisevista sanoista! <3
      Olen tekemässä erillistä postausta, joka kertoo elämästä vanhoillislestadiolaisena. Toivottavasti se antaa vastauksia siihen, mitä haluat tietää uskosta :)

      Poista
    4. Löysin vasta nyt tämän blokin. Siksi kommentteja näin jälkikäteen.

      Ensiksikin hieno asia, että olet pystynyt eroamaan liikkestä, joka on ollut ahdistava (riippumatta siitä mistä liikkestä on kysymys). Olen lukenut ja kuullut muitakin tarinoita ja tulen surulliseksi siitä, että uskonnollisesta liikkeestä eronneista usea hylkää myös Jeesuksen. Tuo sinun väliinputoajan tunne saattaa johtua siitä, että sisimmässäsi et olekaan hyljännyt Jeesusta, mutta vl-liikkeen vahva vaikutus näkyy siinä, että hylkäämällä liikkeen tuntuu kuin hylkäisi myös uskon Jeesukseen. Meitä on paljon uskovia, jotka emme ole vl:iä. Uskovainen voi olla kaikkien uskonnollisien liikkeiden ulkopuolella, kirkon jäsenenä uskomalla Kristuksen sovitustyö. Tämä on tärkeää kaikkien tajuta.

      Tuossa ylempänä anonyymi lestadiolainen kirjoitti noista kielloista. Pari kommenttia. Miten vl voi tietää, että tv:stä tulee syntiin johtavia ohjelmia. Eihän vl:llä ole tv:tä eikä lupaa katsoa tv:tä (ainakaa ei ollut siihen aikaan kun tämä julistus ja kielto on tullut käyttöön)? Miksi netti on sallittu vaikka siellä synti ja irstailu tunkee väkisin läpi (katsokaa vaikka eri sivujen reunoissa olevia "mainoksia"). Ulkonäköön viittaava juttu. Meikkaaminen ja hiusten värjäys on kiellettyä. Parranajo ja permanentti sallittua. Miksi? Korvakorut kielletty, kaulakorut ja rintakorut sallittu. Miksi? Raamatusta ei löydy mitään mainintaa tv:stä. Koruja valittu kansa käytti vanhan testamentin mukaan runsaasti, myös korvakoruja ja myös pojat, ja ketään ei siitä tuomittu. Eli kiellot on ihmisten asettamia ne ei tule Raamatusta.

      Voimia ja eheytymistä sinulle. Älä hylkää Jeesusta, hän ei sitä halua. Voit olla uskovainen myös kaukana vl-liikkeen ulkopuolella.

      Poista
    5. Kiitos kommentistasi! Kiva, että olet löytänyt tänne :)
      Tällä hetkellä tunnen olevani varsin realisti uskonasioiden suhteen: uskon siihen, mitä näen.
      Kyllähän sitä voi uskoa Jeesukseen, vaikka ei vanhoillislestadiolainen enää olisikaan. Itse en kuitenkaan tällä hetkellä usko mihinkään korkeampaan voimaan.

      Toit esille ajatuksiasi vanhoillislestadiolaisten tavoista, jotka usein nähdään yhteisön ulkopuolella kieltoina ja rajoituksina. Itse en koe olevani oikea henkilö vastaamaan kysymyksiisi.
      Osalle vl- piirien noudattamille tavoille löytyy kuitenkin peruste raamatusta.

      Hyvää syksyn jatkoa sinulle!

      Poista
  2. Erosin itse vanhoillislestadiolaisista n. 6 vuotta sitten ja tuo tunne tuntuu tutulta. Edelleenkin huomaan että joissain tilanteissa kaipaa sitä yhteisöä josta löytyisi tukea kaikille elämänalueille. Itse olin silloin juuri aloittanut yliopisto-opiskelut ja koin että aktiivinen järjestöissä toimiminen toi ainakin jonkinlaista apua sille yhteisöllisyyden tunteen puutteelle mitä koin. Aloin myös pohtia koko identiteettiäni uudestaan, persoonallisuuttani ja kiinnostuksen kohteitani ilman "uskovaisuuden" peitettä. Vaikka prosessiin meni monta vuotta, olen iloinen että aloitin sen, nyt sielussani on todellinen rauha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että kohtalontovereita löytyy.
      Kaikkea hyvää sinulle <3

      Poista
  3. Tunnetko erilaisia uskovaisia perheitä. Musta just tuntuu et teidän perheessä ei ole ajateltu tai uskallettu ajatella omilla aivoilla, siinä pelossa että usko joutuisi sen vuoksi koetukselle. Esimerkiksi meidän perheessä (olen ns. vl eli uskovainen) on kannustettu omiin valintoihin ja kuuntelemaan kuitenkin omantunnon ääntä ja meidän kaikki 12 lasta ovat yhä uskomassa.
    Se, että olet ahdistunut ollessasi erilainen tarkoittanee varmaan sitä että teidän perheessä ei olla avoimesti uskonasioista ja niiden päämäärästä puhuttu. Tulee paha mieli kun lukee että joku on kokenut uskomisen pakkona, mitä sen ei todellakaan kuulu olla. Itse en ole osallistunut elokuvajuttuihin, meikannut, kiroillut yms, koska uskon kautta päämääränä on taivas eikä maallisen hyväksynnän saavuttaminen. Surullista ettet ole jaksanut jatkaa vaikeuksien keskellä. Itselläni oli samanlaisia kokemuksia uskosta 6.-8. Luokalla, mutta SRK:n leirikeskuksessa käymäni rippikoulu samalla tavalla uskovien ihmisten kanssa avasi uusia näköaloja. Minulle omilla aivoilla ajatteleminen ei ole muodostunut uskomisen esteeksi. Koko elämä on armonaikaa, mutta silti jotkut on sen hylänneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kertoisitko tarkemmin, mitä siitä seuraa kun teidän perheessä "on kannustettu omiin valintoihin" ja "kuuntelemaan omantunnon ääntä" silloin kun tämän tuloksena on ratkaisu joka on vanhoillislestadiolaisen normijärjestelmän vastainen? Eli kun esimerkiksi oma tunto katsoo että vaikkapa jokin elokuva ei ole vahingollinen katsottava, tai jokin biisi on ookoo kuunnella. Kiitos jo etukäteen vastauksestasi.
      terv. Mikko

      Poista
  4. Ehkä vanhoillislestaadiolaisuus ei ole ainut tapa olla uskovainen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ehkä vanhoillislestaadiolaisuus ei ole ainut tapa olla uskovainen?"

      Näin tosiasiassa tietenkin onkin. Uskovainen voi olla miljoonalla eri tavalla, pelkästään kristinuskon eri suuntauksia on kymmeniä tuhansia erilaisia.

      Monet niistä julistavat olevansa se ainoa oikea usko joka pelastaa kadotukselta. :-)

      Poista
    2. Kyllä, vanhoillislestadiolaisuus ei suinkaan ole ainoa tapa olla uskovainen.
      Yhdyn 2. anonyymin kommenttiin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Asiallinen kommentointi on suotavaa ja tervetullutta :)