Suviseurat 2017, Pori

Kuva: Suviseurojen kuvapankki

"Suviseurat on luterilaisen kirkon yhteydessä toimivan vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen jokavuotinen kesäjuhla. Se on Pohjoismaiden suurin hengellinen tapahtuma, johon osallistuu noin 75 000 kävijää. Seuravieraita saapuu vuosittain yli 30 maasta. Seuroihin ovat kaikki tervetulleita!"  (www.suviseurat.fi)

Vierailimme poikaystäväni kanssa Porin suviseuroissa lauantai-päivänä. Itselleni suviseurat ovat tuttu asia, jokakesäinen perinne lapsuudestani, mutta poikaystävälleni tapahtuma oli kohtalaisen vieras.
Päätös lähtemisestä syntyi minun toivomuksestani (ja pitkäjänteisestä suostuttelustani).

Matkalla!

Aamunkoitteessa starttasimme auton ja matka kohti Poria alkoi. Kumpikaan meistä ei tiennyt, mihin suuntaan lähteä, joten luotimme google mapsiin sen kummemmin suunnittelematta reittiä.
Epäilys mapsia kohtaan nosti kuitenkin päätään useampaan otteeseen matkan aikana; ajelimme esimerkiksi monta kymmentä kilometriä päällystämättömiä hiekkateitä jossain metsän keskellä. Päätimme ottaa sen kuitenkin seikkailun ja kokemuksen kannalta.
Jonkun ajan kuluttua hiekkatie johdatti kuin johdattikin meidät asfaltoidulle isommalle tielle.

Saapuessamme suviseura-alueelle, yllätti väenpaljous meidät molemmat. Asuntovaunu/-auto- ja telttameri oli sanoinkuvaamattoman valtava. Ihmisiä oli joka puolella ja tuntui, kuin olisi saapunut suureen muurahaispesään. Jälkeen päin tarkistettuna seura-alueella vieraili lauantain aikana yli 87 000 kävijää.

Kuva: Suviseurojen kuvapankki

Kolmen vuoden tauko suviseuroista oli tehnyt tehtävänsä: sitä luuli muistavansa, millaista suviseuroissa on. Todellisuudessa kaikki kuitenkin tuntui olevan uutta ja ihmeellistä.
Huomasin siellä paljon itselleni täysin uusia asioita: muun muassa ruokalinjastojen päähän ilmestyneet pahviset tajottimet ja uuden kassajärjestelmän ravintolakatoksessa.

Kuva: Suviseurojen kuvapankki

Fiilis oli nostalginen: tutut maut, hajut ja äänet veivät minut takaisin lapsuuteni aikaisiin suviseuroihin, joista muistan välähdyksiä sieltä täältä.
..Maahan levitetyn kaarnan tuoksu, kaiuttimista kantautuva tuttu siioninlaulu, ihmisten rupattelu. Ruoan tuoksu, roskapusseja keräävän monkijän pärinä, lasten leikkien äänet..

”Ostakaa jäätelöää!”
Ja mehän ostettiin. Valitsin ässämix-mehujään, joka osoittautui kuitenkin amatöörin virheeksi: minuutin kuluttua jäätelön avaamisesta se jo valui pitkin käsiä.
Säät nimittäin suosivat Porin suviseuroja, vaikka alueelle oltiin ennustetukin myrskyä ja tuulista säätä. Lauantai-päivänä aurinko paistoi täydeltä terältä, eikä taivaalla näkynyt pilven hattaraakaan. Aurinkorasvan käytöstä huolimatta paloimme molemmat.

Seurakentän laidalle oli tuotu bajamajoja, mikä oli aivan mahtava asia! Kävimme kuitenkin vessahädän yllättäessä ihan oikeissa ”suvisvessoissa” ja se kyllä viimeistään viritteli suviseurafiiliksen kohdilleen. Mikään ei ollut muuttunut sitten viime kerran.

Suviseurojen merkitys itselleni nykypäivänä eroaa kohtuullisen paljon siitä, mitä tapahtuma merkitsi minulle lapsuudessa.
Lapsuudessa vuoden isoimmat kohokohdat minulle olivat joulu ja suviseurat. Viimeistään kuukautta ennen suviseuroja alkoi vimmattu päivien laskeminen ja tavaralistan kirjoittaminen.
Voi sitä riemua, kun omat vaatteet ja tavarat sai pakata ja järjestellä asuntovaunun kaappeihin odottamaan reissua!
Suviseuroissa näkisi paljon kavereita ja suvuntapaaminenkin oli sovittu sunnuntaiksi suomenlipulle.

Nykyään suviseurat ovat minulle iso tapahtuma, jossa on kiva käydä vaikka ihan päiväseltään. Kaveripiirini on supistunut kotipaikkakunnalta muuttoni myötä, joten esim. tapahtuman sosiaalinen merkitys on omalla kohdallani pienentynyt paljon.

Olin yrittänyt varautua etukäteen ahdistaviin ja painostaviin tilanteisiin ja päivä sujuikin suurilta osin kuin rasvattu.
Ainoa mieltä kaihertava asia oli kovaäänisistä kuuluva seurapuhe, joka sai pari kertaa niskakarvani pystyyn:
”Jos tätä puhetta kuuntelee sellainen ihminen, jolla ei ole jumalan rauhaa sydämessä, niin kuule rakas ystävä. Sinullakin on lupa uskoa..”
”Tämä armoevankeliumi on tarjolla myös sinulle, lapsenuskosi menettänyt..”

Tuntui, kuin puhuja olisi tarkoittanut sanoillaan juuri minua. Tuntui, kuin hän olisi tarkkaillut minua isoilla kiikareilla ja puhunut kiusallaan sellaisia asioita, jotka saavat oloni vaivaantuneeksi. Kuulostaa varmasti naurettavalta, mutta siltä se tuntui.
Monet ihmiset tuijottivat värjättyjä hiuksiani ja meikattua naamaani. Meikkaaminen siksi päiväksi oli kuitenkin oma tietoinen ratkaisuni, joten en antanut sen häiritä liikaa.

Kaiken kaikkiaan reissu oli positiivinen kokemus meille molemmille. Vastoin odotuksiani tuntui hyvältä katsella meininkiä ”ulkopuolisen” silmin, ulkopuolelta.
Reissu selvensi paljon myös ajatuksiani ja tuntemuksiani uskosta eroamiseen liittyen. Se antoi vahvistusta sille, että olen valinnut itselleni oikean tien.

Hikisen päivän päätteeksi kävimme Yyterin hiekkarannoilla polskimassa ja ottamassa aurinkoa.
Merivesi oli vielä niin kylmää, ettei uiminen tullut omalla kohdallani kysymykseenkään. Kastelin itseni napaan asti, mikä oli aivan riittävä suoritus tällaiselle vilukissalle!
Poikaystäväni kyllä ui sitten senkin edestä.

Yyterin hiekkarannat

Ihanaa kesän jatkoa juuri sinulle!
Toivotaan, että hyvät ilmat saisivat jatkua :)