Paluu tulevaisuuteen

Koskaan ei pidä sanoa ”ei koskaan.”
Täällä sitä taas ollaan, kaikkien näiden kuluneiden kuukausien jälkeen. Ajatus palaamisesta blogimaailmaan on kutkutellut jo jonkin aikaa mielessäni, siirtyen aina eteenpäin odottamaan sopivampaa ajankohtaa. Nyt tuntuu, että tämä sopivampi ajankohta taitaa olla käsillä.

Aloitin blogin kirjoittamisen 16-vuotiaana nuorena. Nuorena, joka oli kaiken kapinoimisen, kipuilun ja pohtimisen jälkeen saanut voimaa erota vanhoillislestadiolaisuudesta. Tämä nuori halusi jakaa omia kokemuksiaan, purkaa tunteitaan ja antaa kirjoitustensa kautta vertaistukea kaltaisilleen.

Tällä hetkellä täällä ruudun takana kirjoittaa tämä sama nuori, tosin nyt hieman vanhempana. Elämä on tasoittunut, ajatusmaailma muuttunut ja pikkuhiljaa vakiintunut.  Ikää on mittarissa hetkisen kuluttua kahden vuosikymmenen verran. Näistä asioista johtuen kirjoitusten näkökulma ja ulosanti tulee varmasti olemaan hieman erilainen, kuin aikaisemmin.
 

Blogin perimmäinen tarkoitus ei kuitenkaan ole muuttunut. Sanottavaa on edelleen paljon, vaikkakin ajatusten jäsentely luettavaan muotoon voi näin pitkän kirjoitustauon jälkeen tuottaa aluksi haasteita ja harmaita hiuksia.  Toivottavasti olette allekirjoittaneelle armollisia ja välittämättä liikaa mahdollisesta töksähtelevyydestä!
Tulen säilyttämään vanhat tekstini täällä vapaasti luettavissa ja kommentoitavissa. Seison edelleen kaiken kirjoittamani takana ja haluan säilyttää rehellisen ja täsmällisen otteen kirjoituksissani jatkossakin.

Haluan toivottaa lämpimästi tervetulleeksi blogiini niin uudet, kuin vanhatkin lukijat!

Terveisin

Nyt vapaa olen -blogin kirjoittaja.